Flavorian monitieteiset kasvot tutuksi

Turun yliopiston Kupittaan kampusalueella sijaitseva Flavoria® on tutkimusalusta, joka toimii samalla kaikille asiakkaille avoimena lounasravintolana ja kahvilana. Se, mikä erottaa Flavorian muista lounasravintoloista, on paikan päällä päivittäin tapahtuva tutkimus, jolla tuotetaan tieteellistä tietoa yhteiskunnan ja yritysten tarpeisiin. Keskeisessä osassa on alusta asti ollut myös monitieteisyys, jota avaamme hieman tarkemmin tässä kirjoituksessa.

Datasta interventioon – puitteet eri tieteenalojen tutkimushankkeisiin

Flavoriassa on kuusi älykästä lounaslinjastoa, joihin on upotettu kymmeniä vaakoja yksittäisten lounaskomponenttien punnitsemista varten.

Kun lounasasiakkaat ottavat käyttöön My Flavoria® -sovelluksen, punnitsevat ruokansa vaakojen avulla ja lopuksi näyttävät kassalla omasta sovelluksestaan löytyvän QR-koodin, annoksen tiedot tallentuvat sovellukseen sekä pseudonymisoidusti tutkijoiden käyttöön. Myös biojätepisteillä on vaa’at, jotka punnitsevat asiakkaiden tuottaman biojätteen.

Tähän pitkäaikaiseen, jatkuvasti kertyvään dataan pohjautuvan tutkimuksen lisäksi Flavorian tilat – lounasravintola ja kahvila sekä moniaistitila Aistikattila® – tarjoavat loistavat puitteet erilaisten interventiotutkimusten järjestämiseen. Tutkimuksen kohteena voi olla esimerkiksi uusi elintarvike, pakkaus, ihmisten kokemukset tai vaikkapa uusi teknologia. Flavorian monitieteisyys piileekin juuri tässä – tarjoamme puitteet, joita eri tieteenalojen edustajat voivat hyödyntää omissa tutkimushankkeissaan.

Katso lisätietoja tutkimusmahdollisuuksista

Esimerkiksi loka-marraskuussa 2020 Flavoriassa toteutettiin yhteistyössä Helsingin yliopiston Spexel.ai:n kanssa ruoan kuvantamisen pilottitutkimus, jossa testattiin, taipuuko tekoäly lautasella olevien ruokakomponenttien tunnistamiseen. Tutkimuksen tulokset tullaan julkaisemaan myöhemmin tänä vuonna.

Yhteistyössä kaksi yliopistoa, kuusi tiedekuntaa ja yksi erillislaitos

Flavorian toiminnassa mukana ovat Turun yliopistosta lääketieteellinen tiedekunta, kasvatustieteiden tiedekunta, Turun kauppakorkeakoulu, teknillinen tiedekunta, yhteiskuntatieteellinen tiedekunta sekä Brahea-keskus. Helsingin yliopistoa edustaa maatalous-metsätieteellinen tiedekunta. Jokainen tiedekunta ja erillislaitos on edustettuna myös Flavorian tieteellisessä johtoryhmässä.

Kevään aikana tulemmekin julkaisemaan näiden ”Flavoria-lähettiläiden” haastatteluja, jotka valottavat sitä, mitä Flavorian tutkimusmahdollisuudet voivat tarjota eri tieteenaloille. Jää siis kuulolle ja odottamaan blogisarjamme ensimmäistä osaa!

Kiinnostuitko tai onko mielessäsi tutkimushanke, jossa Flavoriaa voisi hyödyntää? Ota rohkeasti yhteyttä tutkimustiimiimme sähköpostitse ja kysy lisää: flavoria@utu.fi.