Suomi Siitake: Käytettyjen siitakesienikasvualustojen kaupallistaminen ja uuden hyötykäytön kehittäminen
Suomi Siitakeen tuotanto toimii ympäri vuoden, ja tuotannon sivuvirtana syntyy vuosittain noin 70 000–100 000 kilogrammaa käytettyä kasvualustaa. Tällä hetkellä kasvualustat toimitetaan lähialueen luomutilalle maanparannusaineeksi, ja niiden kierrätys aiheuttaa kustannuksia.
Haasteena on löytää uusia, innovatiivisia ratkaisuja käytettyjen kasvualustojen hyödyntämiseen. Tavoitteena on löytää ratkaisu, jossa tämä sivuvirta nähdään arvokkaana raaka-aineena eikä jätteenä. Erityisesti toivotaan ratkaisuja, jotka mahdollistaisivat kasvualustan jalostamisen kaupallisesti kannattavaksi tuotteeksi tai palveluksi.
Suomi Siitake Oy perustettiin vuoden 2018 lopussa, mutta sientenviljely ei kuitenkaan ollut yritykselle lainkaan uusi asia, vaan perustana oli parinkymmenen vuoden kokemus erityistä ammattitaitoa vaativasta tuotantoalasta. Tuotantomme on luomuvalvottua, ja näin takaamme luonnonmukaisen ja puhtaan suomalaisen elintarvikkeen.